Lintumiehen seikkailut

Ystäväpiirissäni monet eivät kärsi tylsyydestä. Heidän elämänsä koostuu intensiivisistä seikkailuista. Halusin suomentaa yhden ystäväni kirjoittaman kertomuksen eräästä hänen seikkailustaan. Hän kertoo viettäneensä nuoruutensa kesinä enemmän aikaa villieläinten kuin ihmisten parissa, koska valvoi yöt luonnossa videokuvaten. Eläimet olivat oppineet liikkumaan silloin, kuin ihmiset nukkuvat. Luonto oli opettanut hänet viheltämään 140 eri linnun laulua. Hän on luonnonlapsi teollistuneen skandinavian pyörteissä. Tässä hänen tarinansa.

Tarina

WoW! Missä seikkailussa olenkaan ollut! Olen nyt Tanskan pohjoisrannikolla jonkun matkan päästä Kööpenhaminasta. Viime päivät ovat olleet kaoottisia. Jätin metsässä Berliinin edustalla sijaitsevan piilopaikkani ja liftasin kaupunkiin. Saapuminen sinne oli isku kasvoille. Ympäristö ja ihmisten energia saivat minut tuntemaan, että olisin alati kutistuvassa laatikossa, kunnes en voinut enää hengittää ja pelko sisälläni valtasi minut kokonaan. Yhdessä ystäväni kanssa me otimme junan kohti Länsi-Puolan Woodstock-festivaalia. Mutta festivaali oli isompi kuin olisin koskaan voinut kuvitella: monta tuhatta ihmistä silmän kantamattomiin, äänekästä musiikkia, huumeita ja alkoholia, metsä näytti kaatopaikalta roskineen, paskan ja virtsan haju joka paikassa.

Ihmiset ympärilläni olivat eksyneitä. Heidän energiansa teki minulle miltein mahdottomalta tuntea itseni. En olut enää oma itseni. En eläissäni ole kokenut olleeni niin eksynyt! Unohdin, kuka olin. Tuntui, kuin en olisi ollut olemassa. Kuin pelon tumma pilvi kelluisi pimeän energiameren ympärillä…
Jossain kohtaa minä vain juoksin. Juoksin, kunnes lintujen laulu alkoi erottua festivaalin taustamelusta. En aluksi tunnistanut ääniä aluksi. Hitaasti aloin muistamaan. Tuo on mustarastas. Tuo peukalainen. Ja tuolla oli maassa villisikojen jälkiä. Tuo kasvi on syötävä. Olin täysin vanhan tammi-, lehmus-, valkopyökki- ja vaahterametsän ympäröimä. Minä muistan! Tämä minä olen! Minä tunnen oman polkuni!

Menin takaisin festivaaliin ja tein kyltin, jossa luki: ”Minä osaan puhua linnuille! Ja pidän halaamisesta!”. Levitin paljon linnun ääniä festivaalille menevän polun varrelle. Useimmat ihmiset eivät huomanneet mitään, mutta jotkut inspiroituivat todella. Ikävä olo tuli myöhemmin takaisin, mutta pian festivaali oli loppunut. Päätin, että minun pitäisi palata Pohjois-Tanskassa sijaitsevaan paikkaan, tavata hyviä ystäviä ja paeta tästä energiasta, joka ei ole minulle hyväksi.

Mutta juna Puolasta Berliiniin hajosi. Olin jumissa melkein kaksi tuntia kesähelteessä ja täyteen pakatussa junassa, jossa kärsimättömät festivaali-vieraat alkoivat tupakoida hullun lailla. Minun ei selvästikään pitänyt päästä vielä eroon ansassa olemisen tunteesta. Pitkän ja haastavan odotuksen jälkeen saavuin viimein Berliiniin. Paikkaan, joka sai minut tuntemaan muutamia päiviä aikaisemmin niin vangitulta.
Sieltä ei löytynyt helppoja junayhteyksiä Kööpenhaminaan. Tuntui taas, kun en olisi voinut paeta tästä ikävästä paikasta.

Yli 12 tuntia kestävä junamatka oli ainoa mahdollisuuteni. Minä siis otin sen. Ennen lähtöäni Berliinistä löysin jotain uutta. Tarve sosaaliseen kontaktiin oli pelkoani suurempi. Olin ollut päiviä jatkuvassa pelossa ja nyt tuntemattomille puhuminen tuntui helpolta! Sama jatkui öisen junamatkan ajan ja ajauduin todella mahtaviin keskusteluihin tuntemattomien kanssa!

Oudointa oli, että saavuttuani seuraavana aamupäivänä määränpäähäni, juopunut mies piti minulle inspiroivamman puheen minkä olin kuullut pitkään aikaan. Vaikka vaistoni neuvookin pysymään kaukana humalaisista kadulla, minä jäin ja sain täysin uuden kokemuksen! Eli kyllä, tämä on ollut iso seikkailu. Viimein voin nyt rentoutua, syödä terveellistä ruokaa ja meditoida. Uin meressä. En enää pelkää sitä. Pesen pois huonot energiat. Pesen pois menneisyyden haavat. Minä paranen! Tästä lähin eksymisen kokemus ei enää pelota minua. Kun olen eksynyt voin löytää uusia polkuja 🙂 <3

Original story in english

Wow! What a journey I have made! I am now on the Northern coast of Denmark, some distance outside Copenhagen. The last few days have been chaotic. I left my hidingplace in the forest outside of Berlin, hitchhiking into the city. Arriving there hit me like a punch in the face, The surrounding and all the energies from all this people made me feel like I was in a box that was constantly shrinking, until I could hardly breath, the inner fear took over completely.

Together with a friend, I took a train to west Poland for the Woodstockfestival. But the festival was bigger than I could ever imagine, many thousands of people as far as my eyes could see, loud music, drugs and alcohol, the forest looking like a dump with trash, shit and a smell of urine everywhere. People around me all feeling lost, their energies made it almost impossible for me to feel myself. I was no longer me, have never felt so lost in my Life! I forgot who I were. I felt like I did not exist, like a grey cloud of fear floating around in a sea of dark energy.

At some point I just ran, ran until the sounds of birds started appearing from the background noise of the festival. At first I did not recognize the sounds. But slowly I began to remember. That is a Blackbird. That is a Wren. And there where the tracks of wildboar on the ground. And there is a plant you can eat. I was totally surrounded by old forest of oaks, linden, hornbeam and maple. I remember! This is what I am! I know what my path is! I went back to the festival, made a sign saying: ”I can speak to birds! And I like hugs!” I spread alot of birdsounds around the pathway to the festival area. Most people were to off to notice, but some people got really inspired! The bad feelings came back later, but soon the festival was ended.

I decided that I should go to this place in the North of Denmark, visit a good friend and escape this energy that was not good for me. But the train from Poland to Berlin broke down. I was stuck for almost two hours in the summerheat, in a fully packed train where frustrated festival-people started smoking like crazy! Apparently I was not supposed to leave the feeling of being trapped just yet. After a long and challenging wait I could finally reach Berlin, the place that made me feel so trapped a few days earlier. But there was no easy trainrides towards Copenhagen. I felt again like I could not escape this nasty place. A train that would take more than 12 hours was my only option. I took it. Before leaving Berlin I found something new. The need for social contact was stronger than my fear. I had been in a constant fearcloud for days, and now speaking to strangers felt like a piece of cake! It continued during my nighttime trainride, and I got into very nice conversations with complete strangers! The weirdest thing was when I next afternoon almost had reached my destination, and a drunk man gave me the most inspiring talk I have had for a long time! Despite my instinct to avoid all contact with drunk men on the streets, I stayed and got a whole new experience!

So yes, It has been a big journey! Finally I can now relax, eat healthy food again and meditate. I swim in the sea, feel no longer afraid of it. It washes away all the bad energies. Washing away wounds of the past. I am healing! From now on being lost will not scare me, it is when I am lost I can find the new paths! yhteensä